Koulun uusi arviointi: kokonaiskäyttäytyminen
Hallitusryhmät ovat siis päässeet yksimielisyyteen toisen asteen sisällyttämisestä peruskoulutukseen. Koulun viimeisitä vuosista muodostuu elämään suuntaumisen tärkeimmät vuodet. Huomio kiinnittyy identiteettiin. Identiteetin muodostuminen on siis eräänlainen prosessi, jossa ihminen vertaa lapsuuden päättyessä käsitystään itsestään muiden juuri itselle merkityksellisten ihmisten käsityksiin minusta. Identiteetti on eräänlainen viitekehys, jonka varassa yksilö etsii ja jäsentää olemassaoloaan. Identiteetin saavuttaminen on kehitystehtävän tarkoitus ja siihen päästään kun on etsinnän kautta koottu itselle identiteetti. Mikä ajaa meidät kehittämään identiteettiämme, miksi meillä on identiteetti? Ajatella voisi, että ihminen tietää kuka ja millainen hän on, mutta vasta kun tuntee sen myös oikeaksi, on kyseessä identiteetti. Identiteetti on jatkuvuuden tuntemusta.
Millaisia olisimme, jos meillä ei olisi identiteettiä? Mitä kykyjä pitää olla, jotta identiteettiä voi rakentaa? Voidaanko identiteetin kehittymistä jotenkin tukea tai nopeuttaa? Mistä identiteetin muodostumisessa on kyse? Missä suhteessa tiedollinen (kognitiivinen) ja tunteellinen (affektiivinen) ja tahdon (konatiivinen) puoli ovat tässä prosessissa, mikä on niiden rooli. Koulun tehtävänä on tukea identiteetin kokoamista ja eheyttämistä tukemalla nuorten kokonaiskäyttäytymistä. Tähän kuuluu kaikki pedagogiikan elementit arviointia unohtamatta. Identiteettiään rakentavalla nuorella on oikeus tietää valintojensa merkitys elämälleen.
Kokonaiskäyttäytymisellä on neljä perustetta: 1.Kaikki käyttäytyminen on tarkoituksenmukaista, kun se täyttää yhden tai useampia perustarpeista. 2.Voiminen on sitä, mitä haluan tehdä, ajatella, tuntea ja käyttäytyä fysiologisesti. 3. Koska käyttäytymiseni on valittua, en voi syyttää muita heidän käyttäytymisestään. 4.Koska käyttäytymiseni on opittua, voin valita uusia käyttäytymisiä, jos haluan.
On olemassa neljä toisistaan erottamatonta osaa, jotka yhdessä muodostavat ”tavan” jolla me ohjaamme itseämme. Ensimmäinen on toiminta: jos ajattelemme käyttäytymistämme, mieleen tulee toimintoja, kuten kävely, puhuminen, syöminen tm. vastaava. Toinen osa on ajattelu: ajattelussamme ei ole tyhjää tilaa; ajattelemme jatkuvasti jotakin. Jos ajatteluumme jäisi tyhjä tila, se täyttyisi välittömästi uskomuksilla. Kolmas on tunne: se lyö puumerkkinsä jokaiseen hetkeen käyttäytymisessämme. Neljäs on fysiologia: kaikkeen tekemiseemme liittyy kehon toiminnot; keuhkoilla hengitämme, sydän pumppaa verta, neurokemia säätelee aivojemme toimintaa ja suolisto käsittelee syömisiämme. William Glasserin mukaan ”Koska kaikki neljä osaa toimivat samanaikaisesti, valinnan teoria laajentaa sanan käyttäytyminen sanoiksi kokonaisvaltainen käyttäytyminen.”
Vaikka kaikki neljä osatekijää ovat aina käytössä, kun valitset kokonaisvaltaisen käyttäytymis-kaavan, pystyt suoraan hallitsemaan vain toimintaasi ja ajatuksiasi. Me hallitsemme lähes kokonaan tekojamme ja ajatuksiamme, ja tunteemme ja fysiologiamme kuuluvat erottamattomasti yhteen valitsemiemme tekojen ja ajatusten kanssa. Aina kun valitset ajatukset ja teot vaikutat tunteisiin ja fysiologiaan. Ulkomaailma ei koskaan saa sinussa suoraan aikaan tunteita. Kaikki on neutraalia kunnes sinä annat merkityksen ajattelun ja arvosuotimien kautta, ja oma ajattelusi synnyttää tunteen. Tämä tunne sitten aiheuttaa reaktion ja käytöksen. Ärsykkeen ja reaktion välissä on alue, jota kutsutaan valinnanvapaudeksi. Eli olet puikoissa koko ajan, vaikka luulet että elämä vie sinua. Sinä siis itse ensin muokkaat todellisuuttasi ja sitten reagoit siihen mitä olet muokannut! Kuinka huikeaa että kaikki vastuu ja vapaus on sinulla.
Valinnan teoriaa seuraten minkä tahansa käyttäytymisen, tekemisen, ajattelun, tunteen, fysiologian yksittäisen tekijän nimeäminen olisi työlästä ja harhaanjohtavaa. Riippuu ratkaisevasti intensitee-tistä tilanteesta, jossa kokonaiskäyttäytyminen tapahtuu, mikä tekijä voimaperäisimmin aktivoituu. Jokainen tekijä on seurausta valinnoista. Jos voit tehdä yhden valinnan voit tehdä myös toisenkin. Jos kyseessä on valinta, olet vastuussa valinnastasi. Valinnan teorian maailma on vaativa, vastuul-lisuuden maailma, joka ilmenee laatumaailmana. Valinnan teorian mukaan myötätuntoinen kysy-mys ”Kuinka voit?” johtaa pasiivisuuteen. Kun kysymys korvataan kysymällä ”Mitä aiot tehdä tänään?” tai ”Onko sinulla jotain tärkeää tekeillä?” kysymys muuttuu aktiiviseksi.
Kokonaiskäyttäytymisen arviointiin johtava pedagogiikka on rakennettava oppilaan valintoja korostavalle sisäisen valinnan teorialle. Sisäisen valinnan pedagogiikassa opettaja on velvollinen muokkaamaan paitsi oppimisen määritelmää myös työkaluja, joita käytetään sen käsittelyyn. Opetuksen päämääränä on helpottaa lasten itsensä löytämistä ja edistää henkilökohtaista kehitystä onnellisuuden saavuttamiseksi. Tämä voidaan saavuttaa ainoastaan vahvistamalla yksilön vastuuntuntoa ja rakkautta itseään kohtaan.
Sisäisen valinnan pedagogiikassa ei ole järkevää keskittyä yksinomaan heikkouksiin tai negatiivisiin ominaisuuksiin; tunnustamalla positiiviset ominaisuudet, positiiviset tekniikat paranevat. Sisäisen valinnan pedagogiikassa ei tulisi olettaa lasten samankaltaistuvan vaan muuttuvan itsekseen. Sisäisen valinnan pedagogiikassa opettajan on myös autettava oppilaitaan kehittämään strategioita, jotta he voivat sopeutua yhteiskuntaan, tuntea itsensä voimakkaammaksi ja ymmärtää, että myös yhteiskunnan ”patologiset” näkökohdat ja niiden vaikutus huomioidaan.
Pedagogiikan tulisi olla vastaanottavainen tieteellisen kehityksen ja yhteiskunnan muutosten kannalta. Sen on ymmärrettävä kulttuurilliset, taloudelliset ja poliittiset olosuhteet auttaakseen lasten kasvua sisäisen valinnan periaatteiden mukaan. On virhe työskennellä reduktionistisesta näkökulmasta. Opettajan tulisi käyttää selkeää, avointa ja ymmärrettävää sanastoa. Lisäksi hänen ei tulisi pyrkiä asettumaan vallan tai ylivallan asemaan.
Sisäisen valinnan pedagogiikassa on opettajan työorientaatio sisältää aina huolenpitoa, uskaltavaa vastuullisuutta, kunnioitusta ja tietämystä. Huoli tarkoittaa, että on aktiivisesti huolestunut lapsen kasvusta ja onnellisuudesta eikä ole vain katsojan asemassa. Uskaltava vastuullisuus tarkoittaa, että vastaa muiden tarpeisiin, sekä niihin, joita voi ilmaista ja niihin mitä hän ei voi ilmaista. Kunnioitus tarkoittaa, että olen suhteessa toiseen hänen erityisen maailmansa kautta, voidakseni ohjata häntä oman laatumaailmassa rakentamisessa. Tietämys tarkoittaa voimaa nähdä, voimaa kuulla, voimaa puhua, voimaa toimia ja voimaa valita.
Identiteetti on kybernetiikan Viable System – periaatteessa tärkein systeemin ominaisuus, taso S5. Se koskee yrityksiä, ihmisiä, kaikkea, millä on ajattelun kyky. Mutta kyllä eläimillekin kehittyy jonkin taso identiteetti (esim. koirat) ja evoluutio muokkaa pitkässä juoksussa yksilöiden tapaa selviytyä hyvin.
Tulevaisuuskuva on seuraava taso, S4. Sitä tulisi saada kehitettyä jokaiselle kansalaiselle, ja yrityksille ja julkiselle sektorille. Mutta niin kuin Juhani kirjoitti, koululaisen tulisi löytää itselleen oma identieteetti ja oma tulevaisuudenkuva. Massa-ajattelu sen sijaan johtaa alttiuteen uskoa propagandaa, huijausta yms.
Kolmas taso, S3, liittyy arkipäiväisiin rutiineihin, toiminnan pyörittämiseen. Siinä tarvitaan koordinointia, S2, ja resursseja, S1. Näistä viidestä tasosta syntyy erinomainen kognitiivinen malli ymmärtää systeemeitä, jopa IT-alan ratkaisuja arkkitehtuureineen.
Tämä yksinkertainen malli on kehitetty kauan sitten kun tutkittiin ihmisen ruumista, organisaatioita, oppimista ja evoluutiota, käyttäytymisteoriaa ja säätötekniikan malleja. Se on systeemitiedettä.
Em kirjoitus tuo samaa esille varsin käytännönläheisesti: toiminta, tunne, ajattelu, ja fysiikka. Ajattelu on niistä tärkein, varsinkin systeemiajattelu, mikäli sitä osaa.
Ilmoita asiaton viesti