Perhe Suomessa – kasvualustan tila

Tähän kirjoitukseen olen käyttänyt pääasiallisesti lähteenä Perheasiankeskuksesta Kimmo Jokisen ansiokasta luentorunkoaineistoa. Kiinnostukseni perustuu siihen, millaisen kasvuyhteisön perhe rakentaa peruskoululle.

Perheitä on yhteensä yhteensä 1,4 miljoonaa miljoonaa. Perheissä elää 77% suomalaisista,  yksin elää 23%  .  42% suomalaisista asuu lapsiperheissä, joita on yhteensä  0,6 miljoonaa miljoonaa.  Noin 1/5 40-vuotiaista naisista on lapsettomia, Helsingissä reilut 1/3.  Lapsiperheistä 62% on avioparin perheitä, 18 %  avoparien perheitä perheitä ja 20% yksinhuoltajaperheitä. Uusperheitä on noin 10% perheistä. Perherakennetta haastetaan eettisesti, biologisesti, psykologisesti ja juridisesti . On tärkeää muistaa, että kodin vaikuttavin oppimismuoto  on mallioppiminen, jonka jälkiä jättävää vaikutusta kukaan ei ole voinut kiistää.  

Yksilöllistyminen on kohdannut myös perherakenteita. Taustalla on modernisoituminen, kohonneet koulutusvaatimukset,  lisääntynyt liikkuvuus, kiristynyt kilpailu, hyvinvointivaltioiden yksilöivät tuki-muodot, valintamahdollisuudet, yhteisölliset tulkintahorisontit; luokka – ja sukumääreet ovat menettä-neet merkitystään; varsinkin pysyvät ammatti-identiteetit ja perinteisille sukupolvi- ja sukupuoliroo-leille rakentunut perusperhe ovat menettävät asemiaan.

Minun elämäni on minun elämäni ajattelu.  Elämänvaiheet ”eriaikaistuvat” eli se vaihtelee, milloin mennään  avo / avioliittoon, kuinka useasti, milloin hankitaan lapset vai hankitaanko lainkaan, milloin opiskellaan, ollaan töissä, siirrytään eläkkeelle. Perhe menettää tehtäviään ja suhteita ylläpitävät entistä entistä enemmän ns. puhaat suhteet/tunnesiteet. Puhtaalla suhteella tarkoitetaan tilannetta, jossa rakkaussuhteeseen ryhdytään vain sen itsensä vuoksi, ilman muita päämääriä, ja suhde jatkuu vain niin kauan, kun molemmat osapuolet tuntevat saavansa siitä riittävästi tyydytystä. Sukulaisuussuhteilla, lisääntymisellä tai avioliitolla ei välttämättä ole mitään tekemistä puhtaan suhteen kanssa. Nämä muutokset ovat selvästi näkyvissä jo nykymaailmassa, mutta kehitys on vielä pahasti kesken.Yksilöt kantavat ja heidän on pakkokin kantaa aiempaa vahvemmin vastuun omasta elämästään ja valinnoistaan. Sosiaaliset sidokset jäävät, mutta niiden luonne muuttuu: ns. puhtaat  suhteet yleistyvät, monet perinteiset erinteiset kollektiiviset sidokset saattavat höltyä, mm. sukulaisten merkitys saattaa vähentyä ja ystävien merkitys kasvaa, valitut voiottoa tuottavat suhteet lisääntyvät.

Kaksi rinnakkaista kehityskulkua lisääntyy, voittajat ja häviäjät. Tapahtuu elämänkulkujen yhdenmukaistumista ja toisaalta taloudellista eriytymistä kohti duaaliyhteiskuntaa- 17% eurooppalaisista perheistä köyhyysriskissä. Voittajia ovat  keskiluokkainen kahden koulutetun työssäkäyvän vanhemman perhe, jossa korkeintaan kaksi lasta. Häviä ovat  monilapsiset perheet, yksinelävät  monilapsiset perheet, yksinelävät iäkkäät ihmiset, maaseudulla asuvat perheet, yksinhuoltajaperheet, työttömien ja huonosti koulutettujen vanhempien perheet.

Uusia vanhemmuuden malleja syntyy, mutta hitaasti.  Ns. uusi isyysmuutos on kuitenkin hihasta. Kotitöiden jako on edelleen hyvin sukupuolitettua. Median voima lisääntyy ja lasten rikas makuuhuonekulttuuri  ja isovanhempien merkitys kasvussa. Epätasa-arvo moninaistuu. Luokka-,  sukupuoli- ym. erot saavat rinnalleen ym. eroja, jotka rakentuvat muun muun muassa etnisyyden, asuinalueen, perhemuodon varaan.  Vanhemmuus monimuotoistuu. Arvovaltaiset vanhemmat kannustavat lapsia ajattelemaan itse ja harkitsemaan noudatettavia sääntöjä. Autoritaariset vanhemmat odottavat epäilemätöntä tottelevaisuutta ja jotka vetoavat rangaistuksiin – tai rangaistuksen uhkaan. Sallivat vanhemmat  vastaavat lapsen hyvänolon tarpeisiin ja pitävät sääntöjä toisarvoisina, koska ne rajoittavat lapsen vapautta. Mitäänsanomattoman vanhemmat antavat lapsilleen vähän henkistä tukea, mutta valvovat sääntöjen noudattamista. (Darling ja Steinberg 1993).  Tärkeät vanhemmat odottavat, että  lapset täyttävät tietyt käyttäytymisodotukset, mutta myös kannustavat lapsiaan ajattelemaan itse ja kehittämään itsenäisyyden tuntua.

Anneli Seikkula (2011) mukaan esim koulun luokassa saattaa olla kymmenen tavoitteiltaan erilaisen perheen lapsia. Holhousperhekunta: (suojelu ja valvonta). Liberaaliperhekunta: (vapautta ja huolettomuutta). Ismi-perhekunta: (ismin mukainen elämä). Kulutusperhekunta: (ostaminen ja omistaminen). Kertakäyttöperhekunta: (helppous ja poisheittäminen). Tehokkuusperhekunta: (järjestyneesti ja tehokkaasti).Suoritusperhekunta: (tuloksia ja aikaan saannoksia). Kilpailuperhekunta: (kirimistä ensimmäiseksi).Hyvinvointiperhekunta: (rakkaus, kunnioitus, kimmoisuus).

Nettijulkaisussa ”Improving Improving the Quality Quality of Childhood Childhood in Euirope Euirope 2012 (Eric Sigman: The Impact Of Screen Media on Media on Children Children) mukaan  Pohjoismaat ovat median suhteen korkean riskin maita, koska lapset ja nuoret kuluttavat median kanssa paljon aikaa, ja vanhempien suhtautuminen asiaan on  passiivista.  Media käytölle muodostuu ns. ideaalit ruutuajat:  alle 3-vuotiaille ei lainkaan, 3 vuotiaille ei lainkaan, 3–7- vuotiaille vuotiaille puoli tuntia, 7 vuotiaille puoli tuntia, tuntia, 7–12-vuotiaille tunti, 12 vuotiaille tunti, 12–15- vuotiaille 1,5 tuntia, 16+ kaksi tuntia!.Mediankäytöllä on yhteyksiä ylipainoon ja vähäiseen kasvokkaiseen vuorovaikutukseen.

Lasten mediankäytössä tehdään asioita rinnakkain ja peräkkäin, ollaan sekä yksin että monissa eri ryhmissä. Vuorovaikutus on sekä kasvokkaista että mediavälitteistä.  Vertaisryhmät usein tärkeämpiä kuin aikuiset . Aika- ja tilajäsennykset vaihtelevat nopeasti; ne eivät ole perinteisellä tavalla funktionaalisia.

Sosiaalinen media ja kulutus  muotouttavat oppimaan yksin ja/tai kaveriseurassa, neuvottelemaan auktoriteettien tarpeellisuudesta ja liikkumaan sosiaalisesta maailmasta toiseen. Työskentelemään ilman etukäteissuunnitelmaa ja  periodeittain, tekemään monia asioita yhtä aikaa. Riskiperheiden osalta mediallistuminen on riski nuorten kannalta. Esiin nousevat jatkuva pelko (etenkin väkivallan pelko), pitkä aikaiset taloudelliset ongelmat, päihde- ja/tai väkivaltaongelmat, vakavat, jatkuvat ristiriidat ja riitelyt, mielenterveys- ja  tunneilmaston ongelmat  (nolaaminen, puhumattomuus, väheksyminen…)

Jälkiteollisen maailman opit lisääntyvät. Nyky-yhteiskunta  on vahvasti kulutus-, tunne- ja mediayhteiskunta.  Uudet toimintaympäristöt suosivat suosivat uusia sosiaalisuuden ja oppimisen tapoja. Nämä asiat leviävät joka suuntaan  ja alkavat näkyä vähitellen perheessä, koulussa, työelämässä, koko kulttuurissa. Yksittäiset infoepidemiat räjähtävät ja sammuvat. Lapsuus ja nuoruus on neuvottelukysymys. Sukupolvien väliset suhteet, säännöt ja perinteet, auktoriteettimallit kyseenalaistetaan. Minä-minä kulttuurissa korostuvat  yksilöllisyys, tyyli, ruumis, seksualiteeti ja unelmat. Me-kulttuurissa korostuuvat vertaisryhmät, perhe, instituutiot, (koulu ), media, idolit ja kaiken alan valmentajat. Aikarajat liukuvat sen suhteen milloin/miten aikuistutaan. Tilasta muodostuu parveilun tilapäisiä keskuksia, koti, ostoskeskus, koulu, netti…

Millaisia nuoria aika sittten suosii? Osa pystyy hakemaan toiminnalleen koko ajan vihjeitä etenkin omilta viiteryhmiltään ja mediasta (facebook). Osa omaa (työ)elämässä vaadittavia taitoja (kielitaito, tietotekninen osaaminen, tiedonhaku) ja asenteita (nuorekas, energinen, sosiaalinen, innostunut, muuntautumiskykyinen jne.) ”Perinteiset” hyveet,  ainakin koulutus ja tutkinnot ovat edelleen hyödyllisiä. Perhe on kuitenkin edelleen tärkeä. Perhe ja perhesuhteet ovat tärkeitä, mutta ne eivät ole annettuja. Relationaalisuus, suhteet, juurtuminen tärkeitä.  Perheet ovat mitä perheet perheet tekevät. Perheen rajat ovat avoimia ja neuvoteltavissa. Perheessä on paljon prosesseja, jotka ulottuvat ulottuvat myös perheen ulkopuolelle, ja päinvastoin. Lapsuus ja, nuoruus ja aikuisuus ovat neuvoteltavina, samoin perhe. Perheessä edelleen paljon myös pysyvää.  

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu