Juhani Räsänen Etsimme yhteyttä-etsi sinäkin!

Koulukiusaamisen voimattomat prosessit

Eduskunnassa käytiin torstaina 17.11.2017 jälleen ties´monennenko kerran monituntinen keskustelu koulukiusaamisesta. HS 19.11.2017 nosti kiusaamisen pääkirjoitustasolle kirjoituksella: Kiusaamisesta eroon ryhmätyöllä. Tarkastelu nostaminen tälle tasolle kertoo kiusaamisjulmuuden kulttuurisesta yleisyydestä ja esiintyvyydestä ja toisaalta pahoinvoinnista yhteiskunnallisesta monitasoisesta ja -syisestä pahoinvoinnista.

Kiusaamisen lopettamiseksi on tehty jo paljon: Kiusaajaa on kielletty, rangaistu, estetty, lahjottu, kiristetty, asiasta on puhuttu, yritetty herättää empatiaa, eristää kiusatusta jne.jne…Kiusattua on rohkaistu, autettu, asiasta on puhuttu, vaihdettu luokkaa, koulua, kaupunkia jne.jne, silti kiusaaminen voi jatkua…! Kiusaamisen vähentämiseksi toteutetut mallit ja prosessit ovat osoittaneet voimattomuutensa.

Suomalaisessa kulttuurissa pitää valta-asemaa individualistisen, yksilöllisen vastuunäkemyksen kulttuuri - myös kouluissa. Tällaisessa kulttuurissa katsotaan yksilö vastuulliseksi tekemisistään, kun sen sijaan kollektiivisissa kulttuureissa vastuu yhden jäsenen hairahduksesta kuuluu koko yhteisölle. Suomalainen ajattelu toteuttaa kiusaamisen vastustamisessa vastuun hajauttamisen metodeja, jotka perustuvat individuaalisiin malleihin.  Rakenteellisesti se on hajautunut tutkiva-tuomitseva-kasvattava-järjestelmäksi. Tämä on eriyttänyt toimenpiteet kyseenalaistamattomaksi kausaaliketjuksi, prosesseiksi, joita mm. KIVA-malli ei ratkaise eikä eriytyneenä yksikään tuon järjestelmän osa. Lakialoite kiusaajan siirtämiseksi toiseen kouluun tukee erityisesti tämän ketjun tuomitsevaa osaa, vaikka sitä perustellaankin puhtaasti oppilaiden välisen konfliktin tässä ja nyt lopettamisen toimenpiteenä.

Myös paheilla on merkitystä: ihminen ei niinkään korjaa toimintaansa oikeaan suuntaan siksi, että huomaa järkeilleensä väärin, vaan siksi, että ymmärtää olevansa laiska, itsekäs, pelkurimainen, julma kiusaaja jne. Tämän ymmärryksen aikaansaamiseksi tarvitaan käyttäytymistieteellisiä vahvuuspedagogisia menetelmiä, jotka koskettavat opettajien, opettajien ja oppilaiden, vanhempien ja opettajien ja  oppilaiden keskinäistä vuorovaikutusta sekä koulun vahvuuspedagogista johtamista ja hyveille ja vahvuuksille rakentuvaa koulukulttuuria. Koulu tarvitsee hyveille ja vahvuuksille perustuvan käyttäytymistä ohjaavan kasvuyhteisöllisen   PERUSTUSLAIN, jonka edessä se toimintakulttuurisesti seisoo tinkimättömästi niin hyvässä kuin pahassakin. Tätä kutsutaan käyttäytymistieteelliseksi lähestymistavaksi, jota on maailmalla tutkittu ja  joka toimii. Maailmalla laajasti levinneitä character shool- (syvien vahvuuksien koulu) kasvuyhteisöllisyyskouluja luonnehtii mm. seuraavat tekijät: kiusaamisen harvinaisuus, järjestyksenpito-ongelmien vähäisyys, opiskelijoiden innostunut osallistuminen, vanhempien tyytyväisyys ja sitoutuminen, poissaolojen vähäisyys, oppimisen eriarvoisuuden kaventuminen ja kotiläksyjen loppuun tekeminen.

Kiusaamisen ja ns. pedagogisen hyvinvoinnin aikaansaamiseksi ryhmätyö ei riitä, vaan se  edellyttää luopumista perinteisen psykologian ”vanhasta pedagogisesta mallista”, yksilökeskeisestä kiusaamisen vastustamisesta siirtymistä yhteisölliseen eli  koulukulttuuriseen hyveiden puolustamiseen. Tämä edellyttää ns. positiivisen psykologian mukaista ”uutta pedagogista mallia”, siirtymistä ajatteluun, jossa pyritään nolla hyveestä ja vahvuudesta kahdeksaan hyveeseen ja vahvuuteen. Muutos edellyttää erityisesti  koulun johtajuuteen ohjauskuvallista muutosta ja koulun hyvinvointipedagogiikan rakentamista hyveille ja vahvuuksille perustuviksi ohjaaviksi periaatteiksi. Näiden periaatteiden tulee olla myös koulun ja kodin yhteistyön perustana.

Kun parhaillaan ollaan siirtymässä uusien 2016  opetussuunnitelmien totutukseen, oleellinen kysymys ei ole pitäisikö ns. luonnetaitoja, hyveitä ja vahvuuksia opettaa, vaan miten niitä pitäisi opettaa. Myös kiusaamista ja sen seurauksia voisi käsitellä ihmisten välisenä julmuuden ilmiönä  ilmentymänä. Lasten kasvua ja oppimista ei voida jättää positiivisen sattuman varaan, vaan se on rakennettava positiiviselle oppimista edellyttävälle vaativuudelle, jos lasten etua ja tulevaisuutta halutaan ajatella. Niin kodeissa kuin kouluissakin olisi kasvuyhteisöllisesti tehtävä selväksi, että hyveiden puolustaminen on kunniallisempaa ja urhoolli-sempaa kuin kiusaamisen vastustaminen. Useissa kouluissa on jo lähdetty Syvien vahvuuksien koulu- tielle uudistamalla koulun ohjauskuvaa ja ohjaavia periaatteita hyveisiin ja vahvuuksiin perustuvaksi sekä hyvinvointia että menestystä tuovaksi  koulukulttuuriksi. Kulttuuri laillistaa niin hyveet kuin paheetkin niin yhteiskunnassa, työpaikoilla kuin kouluissakin.

Juhani Räsänen

Kasvatustieteen maisteri

Järvenpää

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat